VIESTIMIESPÄIVÄT

Katsaus Viestikiltojen kesäpäivien historiaan/EKR


Yleistä! Suomi on yhdistysten luvattu maa ja niitä onkin pilvin pimen.
Jokainen saa harrastaa niissä haluamiaan asioita.

Aikakirjat kertoo Jussin ja Ekin olleen mukana jo vuonna 1989 Kesäpäivillä jo 80 luvulla Yläneen Raasissa.

Haluankin kertoa teille Viestikiltojen kesäpäivistä joissa kiltalaisemme ovat olleet,
jopa järjestäneetkin.

Vähän historiaa kesäpäivistä. Niitä on järjestetty jo 1960 luvulta alkaen.
Tapahtumien otsikkonimet ovat olleet monet. Viestitapahtuma, kesäpäivät,
viestipäivät, Viestikiltojen Liiton valtakunnalliset kesäpäivät.
Ja viimeksi Viestimiespäivät.

Tässä päivitystä kesäpäivistä.
Tarkennettua tietoa Kansiosta ,niistä missä olemme olleet.                                                                                                       Alkutaival puuttuu, koska kiltamme on perustettu vasta 1970.

Suurin osa 60-70 luvun kesäpäivistä on pidetty Viestirykmentin leirialueella Lopen Räyskälässä.

Vuosien kuluessa on mukava muistella menneitä, ajastettuja aikoja katsellen.

Tässä ajastettu aikajana.

13.-14.06.1987 Räyskälä Johtola jär.Viestikilta ry Riihimäki

03.-04.06.1988 Räyskälä Johtola jär.Viestikilta ry Riihimäki

03.-06.07.1989 Räyskälä,Viestirykmentin Leirialue jär.Viestikilta ry. Riihimäki.

06.-07.07.1990 Räyskälä järj. Viestikilta ry.

04.-04.07.1994 Keuruu,Keski-Suomen Viestirykmentti jäs.Keski-Suomen Viestikilta ry.

03.-04.08.1996 Brändö Ahvenanmaa jär. Varsinais-Suomen Viestikilta ry.

02-03.08.1997 Lohtaja jär. Pohjanmaan Viestikilta ry.

30.-07.07.1999 Räyskälä Viestikilta ry.

29.-30.07.2000 Keuruu jär. Keski-Suomen Viestikilta ry.

04.-05.08.2001 Upinniemi jär. Uudenmaan Viestikilta ry.

03.-04.08.2002 Karkialampi, Savon Prikaati jär. Kaakkois-Suomen Viestikilta.

02.-03.08.2003 Tampere Poliisikoulu jär.Pirkanmaan Viestikilta ry.

24.-25.07.2004 Porin Prikaati Säkylä jär.V-S:n Viestikilta ry.

11.-12.08.2005 Lylyn Viestivarikko jär.Pirkanmaan Viestikilta.

04.-06.08.2006 Kontiolahti jär.Pohjois-Karjalan Viestikilta ry.

28.-29.07.2007 Viestirykmentti Riihimäki VIESTIMUSEO jär.Viestikilta ry.

28.-29.07.2008 Viestirykmentti jär. Viestikiltojen liitto ry.

27.-28.07.2009 Räyskälä johtola ja Räyskälän purjelentokeskus jär. Viestikilta ry.

08.-09.08.2010 Utti, järj. Kymen Viestikilta ry.

07.-08.08.2011 Alajärvi,Menkijärvi, järj. Pohjanmaan Viestikilta ry.

11.-12.08.2012 Upinniemi, järj. Uudenmaan Viestikilta ry.

03.-04.08-2013 Kuuskajaskarin linnakesaari, järj. Varsinais-Suomen Viestikilta ry.

09.-10.08.2014 Partaharjun leirikylässä Pieksämäellä, järj. Kaakkois-Suomen Viestikilta ry.

08-09.08.2015 Räyskälä. Järj. Etelä-Hämeen Viestikilta ry.

06-07.08.2016 Tuusula. Järj. Uudenmaan Viestikilta ry.

12.-13.08.2017 Vekaranjärvellä, Järj. Kymen Viestikilta Ry.

04.-05.08.2018 Lapuan Simpsiöllä, järj. Pohjanmaan Viestikilta ry.

10.-11.8.2019 Pirkkalassa, järj. Pirkanmaan Viestikilta ry.

21.-22.8.2021 Espoon Solvallassa, järj. Uudenmaan Viestikilta Ry

20.-21.8.2022 Turku järj. Varsinais-Suomen Viestikilta ry.

19.-20.8.2023 Mikkelissä. Riutta Resort ja vanha kasarmialue. Järj. Kaakkois-Suomen Viestikilta ry.


Yläneen Raasissa on järjestetty vuodesta 1970-1989 vuoteen kesäisin Viestikilta ry:n Turun Paikallisosaton herrasmieskisoja joihin on myös 2.ErVK:n henkilökunta on oasallistunut.

Viestikiltojen liiton vuosikokouksia on pidetty ympäri maata.                                                                                  

Helsingissä, Turussa, Hämeenlinnassa, Tampereella, Oulussa, Mikkelissä, Riihimäellä, Kuopiossa, Kauhavalla.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita